sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Kolmen koon sääntö: Kaksplussan-verkosto, kesäbailut, kupliva!

*Kaupallinen yhteistyö

Oottekin varmaan jo osa lueskelleet tai nähneet kuvia meidän tämän kesän Kaksplus-blogiverkoston juhlista. Pariviikkoa sitten päästiin nautiskelemaan Helsingin Vallilaan Game Over Escape Rooms:in kokoustiloihin. Samalla päästiin jokainen seurustelun lomassa ratkaisemaan yhden huoneen mysteeri, minä ryhmän kanssa pohtimaan Viiltäjä-Jackin arvoitusta. Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta pakohuoneessa, joten tilaan astuminen aiheutti ehkä hieman sydämen tykytyksiä ja saattoi sen tunnin aikana kuulua pari kiljaisuakin. Mutta meidän ryhmämme pääsikin ainoina pakenemaan huoneesta! Game Overin pakohuoneet ovat suuniteltu nerokkaasti viimeistäkin silausta myöten ja mulla jäi ainakin hirveä hinku päästä muihin huoneisiin! Ihan huippumesta, voisin hyvin kuvitella viettäväni illan ystävä pariskuntien kanssa. (Suostuttehan jooko!)



Ilta jatkui tutustuen Pop&Co-vaatemerkkiin, jonka keväiset värit olivat meidän shoppailtavissa, mutta kollegat ehti viedä meille sopivat koot. Kannattaa muuten kurkata linkistä heidän sivunsa, näytti olevan suositut jäädeleggaritkin alessa! Saatiin myös kurkistaa syksyn tulevaan mallistoon joka tuo mukanaan murrettuja sävyjä sekä myös poikien malliston! Vaikka voisin väittää että nuo edellä mainitut jäätelölegginsitkin menee myös pojilla :) Kannattaa olla kuulossa elo-syyskuun korvilla kun tuo uusi mallisto pärähtää myyntiin, tulossa varsinkin PompDeLux ja Newbien faneille ihanuuksia!

Seurustelun lomassa päästiin myös kurkistamaan Fiini Naturally artesaanikosmetiikan pariin. Näistä tuotteista olin erityisen innoissani ja vanha tuotefriikkeys on päässyt taas valloilleen. Kiitos testiin saaneiden tuotteiden, minusta on kuoriutunut luonnonkosmetiikka-fani ja kotiin ei ostetakkaan ihan mitä vain halpaa tarjoustuotetta. Erityisen innoissani olin pyykkietikasta johon oli lorautettu tippa puuvillan tuoksua. Meillä ei ole aikoihin käytetty huuhteluainetta vaan ihan kaupasta saatavaa etikkaa, mutta pienen tuoksun kera tuote oli täydellinen! Sen lisäksi että etikka pyykinpesussa on luonnollinen vaihtoehto, se ei kerrytä mitään aineita vaatteisiin, kirkastaa värejä ja poistaa ikäviä hajuja. Lisäksi se pyykin raikastuksen lisäksi raikastaa myös pesukonetta ja poistaa pesuaine saostumia! 

Illan aikana ei myöskään jääty janoisiksi tai nälkäisiksi, sillä oltiin saatu muutamien yhteistyökumppaneiden avulla pöytä koreaksi. Vanhan tutun Linkosuon pikkusuolaisten ja Most Wantedin viinejen lisäski saatiin herkkuja Maxikarkilta ja suun kostukkeita Mirebaulta, Ufo Shotilta ja Nokian Panimolta. Linkosuon sivuilta löytyy muuten ihan mahtavia reseptejä ja dippi-ideoita, nää lähtee testiin kuukauen päästä tulevilla synttäreillä! Meidän lemppari ruissipsit ovat saaneet myös pikkusisaruksn kaurasipseistä joka maistui ainakin meidän perheen pienimmille!







Ilta kuluikin nopeasti nauraen, pelaillen ja tutustuen, vanhojen lemppareiden lisäksi seassa oli ihanasti myös uusia kasvoja. Ei sitä näin lähemmäs kolmekymppisenä uskoisi että internetin välityksellä voi saada elämäänsä näinkin ihania samanhenkisiä tyyppejä joiden kanssa ollaan yhteydessä päivittäin. 

Saatiin muutamalta yhteistyökumppanilta myös muutama arvokkaampi tuote arvottavaksi. Vimman ihanan tunikan nappasi Matleena (jono!), upean Aarni Woodsin kellon (siis tiesittekö että kestäviä kellojakin voi valmistaa eri puu-materiaaleista! Aarnin kelloja löytyy esimerkiksi oliivipuusta, saarnista ja pähkinäpuusta valmistettuna ja yrityksen takana onkin kestävä kehitys ja muovijätteiden vähentäminen. Olikin kiva huomata että yrityksen perustajat ovat lähtöisin naapurista, Klaukkalasta) Pirita sekä Luin Livingin hemmottelupaketin vei Janika.



Ilta jatkui alakerran yökerhoon, josta Idan kanssa loikittiin puolenyön jälkeen yhdessä meille yöksi. Omaa bailaustani varjosti hieman juuri loppunut antibiootti-kuuri, kun kesäkuun alussa umpilisäkkeeni tulehtui ja jouduin makoilemaan neljäpäivää Lohjan-sairaalassa. Oli kuitenkin ihana päästä tuulettumaan. Loput olivatkin jatkaneet iltaa pitkälle yöhön. 



Illan aikana kamerat, puhelimet ja some lauloi. Ja se ei häirinnyt ketään paikalla olijaa! Tämä onkin hyvin yhdistävä tekijä meillä bloggaajilla. Kiitos seurasta ihanat, ja kiitos kaikille yhteistyökumppaneille!

Kuvat: Julia 




8 kommenttia :

  1. Tuo etikka huuhteluaineena jäi kiinnostamaan. Minkä verran laitat sitä koneelliseen? Eikö tavallisesta etikasta jää sen tympeä haju pyykkiin? Kiitos, että vastaat! Pääsen testaamaan tätä ennen tuoksutetun hankintaa. Tai ehkä sellaisen voisi tuunata itse? Hmmm. - Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lorautan ohan vaan mutu-tuntumalla :D semmoinen puolidesiä ehkä suunnilleen. Etikka ei tuoksu vaatteessa kuivuttuaan, mutta koneesta ottaessa vielä märkänä hiukan :)

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta miittingiltä :D

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kyllä superkivalta illalta! :) Upeita nuo Aarnin kellot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä aivan mahtavia! Kiva lahjaidea myös :)

      Poista
  4. Teillä on ollut ihan huippu tapaaminen :) Tekee hyvää välillä irtautua arjesta ja vaihtaa myös ajatuksia "lajitovereiden" kanssa. Olen käyttänyt jo vuosia pyykkietikkaa ja se on kyllä ihan huipputuote. Huuhteluainetta ei suosittele kenellekään.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kommenttivahdista huolimatta kommenttisi oli jäänyt huomaamatta. Pyykkietikka hajustettuna oli ihan loistava tuote, mutta ollaan edelleen päädytty käyttämään herkän nenän vuoksi ihan vaan etikkaa :D

      Aurinkoista viikkoa sulle vielä, kiva että niin pystyy sanomaan vielä syyskuussa vaikka tänään vettä sataakin :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...