torstai 16. marraskuuta 2017

Tervetuloa viikonloppu! Ja mun 5 syytä olla onnellinen.

Voitteko uskoa että huomenna on jo perjantai! Mulle se tarkoittaa työpäivää, mutta onneksi kuitenkin vapaata viikonloppua! Kyllä jaksaa herätä huomenna virkeänä kuudelta! Heh, says no one ever. 
Mulla on kuitenkin ihan superhyvä fiilis, koska on tapahtunut niin kivoja asioita eikä lapsetkaan muka oo tänään kiukutellut niin paljoa kun normaalisti. Tein itseasiassa tän listan mun kalenteriin pahojen päivien varalle mutta ajattelin tulla purkamaan sen vielä teidän iloksi. 


1. Ihan ekaksi mä haluan kertoa kuinka väistin yhtä papparaista autolla. Tää tapahtu oikeesti jo aika kauan sitten mutta tänään ajoin siitä samasta kohtaa ja se pistää mut aina hymyilemään. ELI toimin ihan niin niinkuin kunnon kansalaisen kuuluu, ajoin taajamassa viittäkymppiä ja näin että suojatien läheisyyteen hakeutu semmonen liikkis jo eläkeikään saapunut herrasmies. Hiljensin hyvissä ajoin päästääkseni sen siitä rauhassa kulkemaan. Kun valmistauduin huitasemaan kädellä moikkaukseksi, se iihana papparainen kumarsi, nosti semmosen lierihatun päästään ja näytti peukkua ja sen perään vielä sitä käsimerkkiä jossa peukku ja etusormi tekee ympyrän ja loput on pystyssä. Ei siis se tunnetuin käsimerkki mutta tiedätte kyllä. Mulla saatto mennä roska silmään. Takapenkkiläiset kysy vaan että "äiti miks toi setä ei jo mee"

Oon ajanu siitä valehtelematta aika monta kertaa sen jälkeen vaikkei tarvis. Muistan varmaan aina sen kiitollisuuden eleet ja hymyn josta puuttu yks sun toinenkin hammas.




2. Tänään törmäsin vähän ekstempore ystävään, jota oon nähnyt viimeksi varmaan kolmevuotta sitten. Ollaan villeinä nuoruusvuosina tehty kaikenlaista hölmöä ja on kliseistä sanoa että ihan ko tota aikaväliä ei ois ollutkaan. En kuitenkaan tiiä tuunko koskaan toipumaan tästä muutoksesta että hän on jättänyt kahvista sokerin pois! Maailmankirjat sekasin herranjestas.


3. Lauantaina ajetaan pitkästä aikaa mummolaan nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta, Eli sunnuntaina kotiin ajelee rättiväsynyt äiti ja kiukkuiset lapset kun taas piti lähteä kotiin liian aikaisin. Mutta tiiättekö, nää viikonloput on meille yhtä tärkeitä kun ihan vaan perheenkin kesken vietetyt. Ihanat isovanhemmat on ehkä meidän suurin rikkaus ja voimavara. Ja isiäkin harmittaa kotona kun joutuuu yksin kattomaan Netflixiä ja juomaan mehua koko lauantain...




4. Mun meikkipussissa on kuivunut ripsiväri, loppunut meikkivoide eikä yhtään hyvää huulipunaa, Mä joudun siis kerrankin ostamaan ihan itelleni jotain hyvin tarpeellista. Oisko heittää ideoita jollekkin hyvälle perus arkipunalle, sais olla matta?




5. Sen lisäksi että olen vihdoin taas huomannut kuluttavani kauneustuotteita loppuun ennätyajassa, huomaan kuoriutuvani kokoajan kauemmas kotiäitydestä. Vaikka mun ulkomuoto on edelleen hyvinkin tyyliä tunika ja kalsarit, nuttura pysyy paremmin kuosissaan ja ajatukset ei pyöri ihan kokoaikaa jälkikasvussa vaan ihan niissä omissakin jutuissa. Mun tekis vaan mieli huutaa maailmalle että "Hei vaan kaikki kyllä mä ihan oikeasti olen vielä täälä, odottakaa!"


Hitto mulla on pitkästä aikaa hyvä olo. 

12 kommenttia :

  1. Ihanaa kun osaat nauttia hyvästä olostasi ja vielä jakaa sen muillekin. Näin se hyvä olo jakautuu muillekin ����. Positiivista joulun odotusta teille kaikille ��. T. Mimmu / Leena

    VastaaPoista
  2. Ihanan positiivinen fiilis jäi tästä! Ehkä nähdään pikkujouluissa, jos pääsen sinne :)

    VastaaPoista
  3. Postauksesta tulee läpi onnellisuutesi tähän elämänvaiheeseen :) Se on ihana tunne, kun löytää jälleen oman itsensä äitiyen takaa. Tsemppiä loppuvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! Nyt on hyvä olla!

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...