Kaksplus.fi


torstai 11. toukokuuta 2017

Onnellisuuden ylimääräinen kromosomi.

Pitkittynyt talvi näkyy suomalaisten kasvoilla. Irvistellään, piiloudutaan tuulta huppuun ja valitetaan säästä jokaiselle joka pysähtyy vain kuuntelemaan. Kaulahuivi kiedotaan niin tiukkaan hupun ja kaulan ympäri ettei edes ystävä erota valonpilkahdusta kasvoilta. Näin tietysti kärjistettynä, mutta harmillisesti tätä tapahtuu myös oikeasti.
Maaliskuussa aloitimme päiväkotielämän. Aikataulutus on haastavaa, kiire näkyy omissakin kasvoissa ja välillä myös äänen desibeleissä. Haasteellisen asuinpaikkamme vuoksi valitsimme päiväkodiksemme aivan ihanan, joskin hieman syrjäisen päiväkodin.

Tämä sijaitsee Espoon syrjäseuduilla, keskellä jotain aivan omanlaistaan ja ihmeellistä. Alueella kohoaa kerrostaloja, kirkko, ruokaloita sekä asuntoloita, mahdollistetaan normaaliin elämään. Muutama kilometri ennen päiväkodin portteja rauhoitutaan, sillä ympärillämme pyörii joukko iloisia ihmisiä. Auton vauhti hiljennetään kolmeenkymppiin, vaihdetaan tyttöjen kanssa vielä päivän kulun tärkeimmät inffot. "Äiti kuka meidät tulee hakemaan, oletko sinä yöhön asti töissä, saadaanko iltapalaksi viiliä?"
Samalla huiskutellaan vilkutuksia tuolle iloiselle asukaskunnalle. Heistä lähes jokainen kantaa sisällään ylimääräistä kromosomia. Vaikka tämä kromosomivaurio aiheuttaa kehitysvamman ja tätä myöten sairauksia, se tuo ulkopuolisen silmin myös välittömyyden, onnellisuuden ja iloisuuden. Päiväkotimatkamme on minulle kuin energiapiikki, kun saa huolettomasti vilkutella ja lähetellä lentopusuja auton ikkunasta vastaantuleville lapsille sekä aikuisille joiden kasvoilla paistaa onnellisuus vaikka tuulta ja räntää tulisi kuin saavista. Jospa tätä voisi toteuttaa joku päivä myös kaupungissa.


Kiitos tälle erityisen tärkeää hoitotyötä tekevälle yksityiselle säätiölle sekä heidän työntekijöilleen.

AGUN liikuttavasta blogista pääsee askeleen lähemmäs aihetta ja sieltä löytyy varmasti myös fakta-tietoa mitä minulla ei ole ollenkaan. <3

1 kommentti :

  1. Rintsu <3 Eka hoitoalan työpaikkani. Jätti kyllä jäljen oman sydämeeni, ja useamman vuoden teinkin töitä kehitysvammaisten lasten parissa. Edelleen, tänä päivänä, kun erityinen lapsi astuu sisään nykyiseen työpaikkaani, sydämessä läikähtää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...