Kaksplus.fi


tiistai 21. helmikuuta 2017

Onnistuneet kotikutsut: 5+1 vinkkiä.

Viimeviikolla kokonnuttiin ystävien kanssa meidän takkahuoneeseen tsekkaamaan Noshin tämänhetkistä mallistoa. Noshilta on tullut aivan ihania uusia juttuja nyt kevääseen ja on mahtavaa että joku jaksaa tuoda rekkinsä paikanpäälle. Ketjun tuotteita voi tilata edustajan kautta, kutsuilta tai netistä, mutta vain kutsuilla näitä pääsee näkemään livenä.

Oma vaatekaappini sisältää tällähetkellä alle 20 arjen käyttövaatetta. Se sisältää muutamat housut ja leggarit sekä tunikoita ja puseroita. Lisäksi tietysti löytyy urheiluvaatteita, ulkovaatteet, alusvaatteet sekä asusteet.  Kun kaikki vaatekaapissa toimii yhdessä, on aika helppo heittää vaatteet aamulla niskaan. Tuotteissa arvostan sitä että tiedän niiden olevan eettisesti valmistettuja. Työntekijät saavat hyvää palkkaa eikä vaatteitani ompele lapsi. Halvalla saa hyvää, mutta saako sillä turvallisia, myrjyttömiä tuotteita kuitenkaan. Kyllähän se luomu maitokin maksaa.


1. Kutsu vieraat ajoissa. Suurin osa ihmisistä käy töissä ja harrastuksissa, usein arki-iltaisin pidettävät kutsut vaativat siihen valmistautumisen varsinkin lapsiperheissä.

2. Älä stressaa tarjottavia. Kutsut eivät ole paikka esitellä leipomistaitoja. Vesikannu pöydällä auttaa pitämään esittelijän ja vieraiden kurkut kunnossa tai voit halutessasi kysyä josko vieraat haluaisivat saapua kutsuille nyyttäri-meiningillä. Itse sulatin (miehen siskon tekemää) omenapiirakkaa pakkasesta. Myönnän kävelleeni turhan usein keksihyllyjen ohi ennen kutsuja. ÄLÄ mene nälkäisenä kauppaan :D

3. Jätä omat lapset muualle. Jos haluat itse suoda muutaman ajatuksen vaatteille, jätä lapset miehen hoiviin, äläkä anna hänen livahtaa omiin harrastuksiinsa :D

4. Tsekkaa myös esittelijän jakama lehtinen sekä etukäteen valikoima netistä. Jos kutsujen merkki on sinulle täysin tuntematon, on hyvä kurkata mihin nenänsä on oikein työntämässä. Lisäksi rekiltä ei tietenkään löydy kaikkea ja vaatteet mallien päällä antaa paremman kuvan.

5. Kysele konkareilta lempimalleista. Kutsuilleni saapui ystävä, päällänsä asukokonaisuus mallistosta. Tämä sama kokonaisuus odottaa minua nyt postissa. En olisi osannut edes sovittaa varsinkaan ala-osaa jos en olisi nähnyt sitä "in action".

PLUS

Muista, että kutsuilla ei ole ostopakkoa. Paikalle saapuminen ei siis velvoita sinua mihinkään, mutta jos kuppi kuumaa ja hyvä seura kiinnostaa kannattaa käydä paikalla.

Itse muistan ensikutsuilla varsinkin kohta kolmosen. Kamera nimittäin jäi ikkunalaudalle samantien kun vieraat astuivat sisään. :D





Komevuotias vaati että saa kattaa Olafin mukaan..

Jos mietit omien kutsujen järjestämistä, TÄÄLTÄ löytyy lista edustajista. Meillä kävi ihana aurinkoinen Hanna Vantaalta.

Onko kotikutsut jo teidän mielestä menneiden aikojen juttu?

1 kommentti :

  1. Hyvä lista. :) Täytyykin muistaa noita smoothie-pusseja ottaa matkaan kutsupöytään, jos tulee pikkuvieraita. Ja jotku riisikakut tms ajankulut taaperoille vois kans olla hyvä niin sais mammat sovitella vaatteita. :)
    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...