Kaksplus.fi


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Joulun taikaa.

Vuoden ensimmäinen viikko. Ei tarkoita meillä uutta alkua, arkea tai mitään muutakaan. Taisin lupautua koskemaan kahvakuulaan entistä useammin ja siirsinhän mä sen tieltä pois eilen tv-tason taakse etten iske siihen varvastani. Hyvä startti siis. Joulusuklaatkin alkaa olla pikkuhiljaa naposteltu. Niin kotoa kun kavereidenkin kaapista. Kutsukaa vaan kylään.

Meillä joulua ei vietetty ollenkaan perinteisesti. Tänävuonna minulle vain ilmoitettiin että kaikki tulevat meille ja sillä sipuli. Toivat onneksi ruuat mukanaan ettei meidän nälässä tarvinnut olla. Paitsi mun, enhän koskaan ole ollut mikään jouluruuan ystävä. Jouluviikolla muistuttelin miestä hakemaan joulukuusen sisälle. Ainaisten "kohta" ja "huomenna" vastausten jälkeen hain sitä itse jouluaattona metsästä. Kaatosateessa ja varttia ennen vieraita. Kai tästä voisi edes kehittyä joku perinne. Älä jätä muille sitä mitä voit tehdä itse.




Kuusen tytöt saivat koristella ennen ruokailua serkkutyttöjensä kanssa. Meillä on aika tylsät koristeet, mutta mielestäni kuusesta tuli ihan liikuttava. Sopivasti kaikkea. Mun piti itseasiassa nyt alesta haalia ensjoululle kaikkea, mutta se on vähän jäänyt. Ainakin valoja tarvittaisiin pihalle ja kotiin.




Ruokailun jälkeen tytöt ohjattiin katsomaan Frozenia ja silläaikaa tontut olivat käyneet meidän takkahuoneessa. Kolmevuotias ei olekkaan enää kovin jekutettavissa, hän nimittäin kovasti kummasteli miten isoimmat paketit ovat mahtuneet tulemaan piipusta alas. Onneksi selitykseksi keksittiin yhdessä joulun taika.

Toivottavasti ootte nauttinut ihanasta joulun ajasta ja ehkäpä osa vielä lomaileekin loppiaiseen asti. Me vähän sairasteltiin taas uudenvuoden tienoilla, nyt onneksi jo parempaan päin. Ihania lumikelejä kaikille, on ihan hirveen kylmä!

2 kommenttia :

  1. Meillä vähän sama juttu kävi mutta muovikuusen kanssa. Mies sanoi joojoo kohta huomenna ens viikolla. Ei se sitä hakenu koskaa ni mä kipasin sen cittarista :D 👍 Mutta ihana joulu muikki näissä kuvissa ❤

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...