Kaksplus.fi


torstai 6. lokakuuta 2016

Kerhon aloitus ja bakteeripesä

Neljä viikkoa sitä odotettiin päivittäin. "Äiti koska pääsen sinne kerhoon?" "Monta yötä vielä?" "Saanhan sitten eväsrasiani mukaan"

Kolmevuotias muistaa yllättävän paljon lupauksia. Vihdissä varhaiskasvatuksen kerhoissa on 3-vuoden raja. Tuo raja täyttyy meillä neljänpäivän kuluttua, joten tälläviikolla päästiin jo mukaan. Koska jo kauppareissulle lähtiessä Lumi kysyy leikkikavereiden perään sekä käy kysymässä vastaantulevilta olisiko joku hänen ystävänsä, oli jonkin näköinen aktiviteetti tarpeen. 

Eilen ensimmäinen kerhopäivä meni äidin jännittäessä. Tultiin pienemmän kanssa kotiin ja vilkuilin puhelinta jatkuvasti. Sinne sen vaan jätin hiekkalaatikolle ja tulin itse kotiin. Pärjääkö se oikeasti ilman minua, uudessa ympäristössä. Mutta eipä siinä mitään ongelmia ollut. Kolmen tunnin irtiotto äidistä oli Lumin mielestä ollut mahtavaa, jumppasali oli ollut hitti ja eväät olivat maistuneet. 

Tänä aamuna herättiinkin sitten lämpöisinä ja viikon toinen kerhopäivä jäi välistä. Pehmeä lasku äidille. Suuri harmi pienelle. Syötiin kuitenkin aamupalaksi eväät rasiasta jotka olin edellisenä iltana tehnyt valmiiksi. Pienillä jutuilla saa hymyn kasvoille. "Mennään sitten ensiviikolla taas äiti" 



1 kommentti :

  1. Voii miten reipas Lumi! Toivottavasti pöpöt menee pian pois! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...