Kaksplus.fi


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kurkkaus kulisseihin, joko seuraat?

Kaikki varmasti ymmärtää että oma-aika on välillä kortilla pienten lasten kanssa. Lasten mennessä nukkumaan ei jaksa avata konetta, joten ne perinteiset kuulumispostaukset jää pois. Onneksi kuitenkin sosiaalinen media on täynnä palveluja, jotka tekee näistä kuulumisten kertomisista helpompaa. Facebook, Instagram ja Snapchat onkin päivittäin käytössä ja sieltä löytyy niin tyttöjen hullutukset, selfiet (joiden kanssa en laiskempi voisi olla ), kodin yksityiskohdat ja jopa ne suurimmat muutokset. Vaikka välillä ärsyttää ystävien "Joo luin jo blogista/ Instasta/ Facebookista" niin itseppä olen oman lusikkani soppaan heittänyt ja lähtenyt tälle tielle. 






Tytöt on päässeet aika mahtavaan ikään ja päivittäin meillä hupsutellaan yksin tai yhdessä. Kaksivuotiaasta on kehkeytynyt oikea satusetä ja ompas tuo pieni heinäkuinenkin päässyt jo huumorin makuun. Näistä tulee mahtava parivaljakko.



Ostoksia ja uusia juttuja ja idiksiä tulee kuvailtua myös enempi Instagramin puolelle. Tykkäisittekö kenties jostain Taaperon vaatekaappi-tyyppisestä jutusta bloginkin puolella?


Viimeksi taisin mainita lähestyvästä muutosta. Haikein mielin pakkaillaan asuntoa ja valmistaudutaan tulevaan. Pienessä asunnossa ei viikottain oo jutunjuurta sisustukseen liittyen, mutta jotain tulee kuvailtua kännykällä.

Ja tietysti tilit päivittyvät kovasti näiden neitosten kanssa touhuamisesta. Ovathan ne päivieni keskipiste joten mitäs muutakaan. Nautin vielä hetken siitä kun pienempikin pysyy hetken aloillaan, kohta neajat ovat ohi kun ryömitään jo kovaa vauhtia. 

Meidät löydät Instagramista nimimerkillä @klaraki, kannattaakin käydä seuraamassa, tulossa on nimittäin kiva arvonta! 


Mitä sosiaalisen median kanavia te käytätte

MESSULIPUT ARVOTTU! Voittajalle sähköpostia :)

4 kommenttia :

  1. Piti oikein tarkastaa, että seuraanko sua instassa kun tuntui, että postauksen kuvat ovat ihan ennennäkemättömiä. No seurasinhan minä, ja tykkäillytkin olen. 😂 Aina ei pääkoppa ihan ole mukana.

    Mulla on käytössä "vain" Instagram ja Facebook, niillä koitetaan pärjätä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, siinähän on jo aivan tarpeeksi :)

      Poista
  2. Mieluusti tänne blogin puolelle lasten vaatekaappi postausta!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...