Kaksplus.fi


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukuu

Ihanaa joulukluun toista päivää! Joko siellä on valmistelut aloitettu pukkia varten?

Meillä on aloiteltu aika iisisti. Latiian vaihto on saanut koko kämpän hieman sekaisin ja ylimääräisestä tavarasta on päästy eroon pikkuhiljaa. Niinpä en ole vielä hakenut koristeita vintiltä. Pari pientä hiiritonttua ostettiin kyllä Kodin ykkösestä Lumin kanssa eräs päivä. Niillä on hyvä jujuttaa kaksivuotias päiväunille tai muuten vaan tottelemaan. Onhan hiiret joulupukin pieniä kätyreitä. Ja kiristys ainoa oikea kasvatustapa ;)

Lahjojakin on tullut tällevuodelle hommattua vasta pari. Lumille löytyy nukensänkyä ja äidille yksi kovapaketti. Miehelle taitaa tänävuonna valikoitua pakettiin pehmeää ja käytännöllistä, sekä siskolle hänen toivomaansa suomalaista muotoilua. Jouluna viisikuukautta täyttävä Sirkku ei taida saada meiltä paketinpakettia. Ja toivottavasti mummotkaan ei hurahda vaan pakollisista kääröistä löytyisi vaikka villasukat. Mitä te muut alle puolivuotiaiden äidit olettte toivoneet pienimmillenne?



Postauksen kuvat ovat eräänäpäivänä toteutetuista joulukorttikuvauksista. Voitte vaan arvata, käytetäänkö meillä sittenkin valmiita kortteja.. Jos yhden kuvaus on haastvaaa, niin koetappa sitten saada kaksi katsomaan kameraan.. Kortit kuitenkin kuuluvat jouluun ja haluan niitä sukulaisille lähettää. Näsitä kuvista saadaan albumiin kiva muisto! Meillä on muutenkin Lumin kaksivuotis kuvat vieläkin ottamatta. Jospa joku päivä ryhdistyisin, tai varaisin ajan kuvaamoon.


Onko teillä lapsuudesta perittyjä joulujuttuja? Ehkä koristeita tai muita perinteitä?

8 kommenttia :

  1. Meillä laitetaan joulu kotiin aina itsenäisyyspäivänä. Näin on tehty miehen ja minun lapsuudenkodeissa ja siksi myös meillä :)

    VastaaPoista
  2. Täällä on kotia laitettu aika vähän joulukoristeisiin, tunnelmavaloja on senkin edestä ja lahjat paketoituna kaapissa. Muistan, että lapsuudessa äitini laittoi aina koko kodin ihanan punaiseksi ja tonttuja ikkunaan. Niissä oli oma fiiliksensä, vaikka itse en olekaan juuri jouluverhoja ym. vaihdellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhoja ei tule vaihdeltua mutta niistä pahvisista punaisista tontuista saatoin haaveilla :D

      Poista
  3. Hahha ei meilläkään tulle yhtään sen onnistuneempia kuvia, vaikka oli vaan yksi taapero kyseessä :D
    Mekin ollaan ostettu Lilianille lahjaksi nukensänky. Muuta ei sitten varmaan tarvitakaan, kun leluja on ihan liikaa nyttenkin ja sukulaiset varmaan kuitenkin ostaa kasan kaikkee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea tuli kyllä taas pilvin pimein... :D

      Poista
  4. Meillä on laitettu ekat jouluvalot jo lokakuussa,enää puuttuu kuusi ja siihen valot.Joulukoristeita on melko vähän,lähinnä pallot kuuseen (on ostettu pojalle 2v joka joulu jokunen pallo).mulle joulun tuo valot ja kynttilät,ei niinkään muut koristeet.Isompi joulusiivous tehdään ihan kohta pian,sitten vain perus imurointia ennen joulua.Jouluruuat tehdään mutta maltillisesti.Tämän jouluaaton mies on töissä eli tiedossa on rauhallinen ilta pojan kanssa kaksin.Lahjoja oon ostanu tasan kolme (pojalle ja veljentytölle) sekä yhdistetty synttäri ja joululahja miehelle.Koitan pitää joulustressin loitolla,leivon mitä ehdin.Joulupäivänä mennään sitten vanhemmilleni syömään.Eli enää ei tarvi kuin ostaa kinkku ja kasata kuusi.😉-riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, anteeksi myöhäinen vastaus. Toivottavasti joulusi oli stressitön ja saitte nauttia yhdessä olosta <3

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...