Kaksplus.fi


perjantai 13. marraskuuta 2015

TUUTUUT, bussi tulee (SIS: ARVONTA)





Fisher-Price tuo markkinoille laadukkaita ja kiinostavia leluja lapsille. Meidän lelu-kopat ovatkin niitä ääriään myöten. Meillä suositaan puisia sekä vahvasta muovista valmistettuja leluja ja jälkimmäisissä tykätyin merkki on nimenomaan edellämainittu. Laadusta kertoo varsinkin se, että meillä jo valmiiksi olevat lelut ovat ennen meitä kiertäneet jo monen kodin kautta. Ne ovat kestäneet hakkaamista ja leikkejä, mutta myös putsauksen. Pienimmille tarkoitetut viihdykkeet (helistimet ja purulelut) on vieläkin meidän kaksivuotiaan mieleen.

Joulu lähestyy ja tontut kurkkii oven takaa ja mun on ilo saada jakaa teidän kanssanne jotain kivaa pukinkonttiin! Jättämällä sähköpostiosoitteen kommenttikenttään tiistaihin 17.11.15 klo 18:00 mennessä, osallistut arvontaan jonka palkintona on FISHER-PRICE KASSAKONE. 

Meille saapui pariviikkoa sitten tämä pirtsakka bussi*. On ollut ihana huomata miten taapero leikittää pienempää sen kanssa. Sen kyytiin on mahtunut niin barbit kuin muumitalon asukkaat, mukana tulleiden hahmojen lisäksi. Onpa se kestänyt myös kaksivuotiaan parit uhmakohtaukset!



*tuote saatu.

39 kommenttia :

  1. Noi on kyllä tosi kivoja, meilläkin Fisher Price kovassa suosiossa :)
    hennasusalehtonen@gmail.com

    VastaaPoista
  2. tää olis ihan huippu juttu pojalle pukinkonttiin! :)
    wikman.jenni @ gmail.com

    VastaaPoista
  3. Meidän neiti 2,5v on vielä vailla omaa kassakonetta :)
    iida.kananen @luukku.com

    VastaaPoista
  4. Helmi ois ihan innoissaan siitä! :)
    jenni.liimatta@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Kummipojalle joulu/synttärilahjaksi lähtisi tämä ♡
    Innas-95@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Tämän merkin leluja on tullut ostettua kaikille lapsille ja hyvin ovat kestäneet käyttöä ja niistä on ollut paljon iloa ja riemua. Joulupakettiin menisi tämä ja varmasti sitä myöden ahkeraan käyttöön :) janna_niskanen@tintti.net

    VastaaPoista
  7. Oih, oma jo kymmenvuotias esiteinini sai samanmoisen bussin kaksivuotissynttärilahjaksi ja se oli kyllä ihana <3
    Viimeiselle villahousulle kelpaisi kassakone leikkeihin (sekin meillä jo isommilla lapsilla oli, mutta uuteen kotiin jo lähtenyt).
    nelo@welho.com

    VastaaPoista
  8. Tytöt varmaan ilahtuis kassakoneesta :)
    diana89_5@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Tässä olisi ihana lahja omalle tyttärelle! :)
    Jenna_laitinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kassakone lähtis mun pikkuisille hoitolapsille päiväkotiin :) He raukat ei oo saanut koko syksynä uusia leluja, kun kaikesta vaan säästetään :/

    kaksiyhdenhinnalla@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Pukinpussissa tuo olisi kiva.
    Kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olisi todella ihana Oliverilla pukin pussiin!
    olivertekimeistaperheen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Meillä menisi esikoiselle joululahjaksi tuo. Noita näkee aina neuvolassa ja lääkäreissä, on ihan parhaita :D Sit jäisi siitä myös pikkusiskolle lelua :) elinajm.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Pukinkonttiin olisi mainio lisä!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  15. Mukana!
    Viivi_soininen@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Tällainen olisi kyllä aivan mahtava! :) Mukaan siis! southafrica(at)luukku.com.

    VastaaPoista
  17. heimeillavalvotaan@gmail.com

    luulen, että olisi yksi joulun hiteistä meidän kaksivuotiaalle ja viisivuotiaalle :-)

    VastaaPoista
  18. Olisipa kiva pukinkonttiin :)
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Onpas kiva bussi :) Mukana arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Kassakone olisikin kiva lahja elsalle :)
    Tiia.laaksovirta@windowslive.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan kivaan arvontaan.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  22. Mukana ! Fisher Pricen lelut on meillä mieleisiä.
    suvi.leppanen1 @gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana! Muistan miten tuo kassakone oli itsestä pienenä kiva :)
    fitsyy(at)outlook.com

    VastaaPoista
  24. Muakan arvonnassa! :)

    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukaan arvontaan. :) Tytöt tykkäis varmasti :) rigzu@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Kassakone olis aika pop! Täältä löytyy kaksi innokasta ja pientä myyjätärtä. :) Ehdottomasti siis mukana arvonnassa! saija.gronlund@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Oi jees, tuota kassakonetta olenkin halunnut muksulle! :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  28. Lapset niin rakastavat kaikkea mitä saa painella tai mistä tulee ääntä!
    zara @ saunalahti.fi

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa! :)
    lilyscarlet89@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti mukana!
    jippurajr(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Osallistun!
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa!
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Karinakamarainen@msn.com :) sukulaistytölle tuo olisi mahtava joululahja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...