Kaksplus.fi


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Minä sinua vaan

Harvoin tulee avattua tänne blogin puolelle mitään henkilökohtaista, joka koskettaa jotakuta muuta kun itseäni. Eilen tapahtui vaan jotain niin uskomatonta, että tämä hormonihuuruinen mama tihrustaa täälä vieläkin onnenkyyneliä. 

Minulla on aika laaja ystäväpiiri. On bailausystävät, on mamaystävät. On blogiystävät, harrastusystävät, työystävät ja sitten on hän. Ja vaikka kovasti rakastankin avopuolisoani, kohta kahden lapseni isää on kyse tänään aivan jostain muusta. Minulla on nimittäin Soulmate, ihminen, ystävä jota ilman ei minun maailmani pyörisi. 

Ystävyytemme ei aina ole ollut itsestäänselvä. Ollaan liikuttu samoissa piireissä jo nuorina, mutta pysytelty aika etäällä. Ehkä se johtui naurettavasta vuoden ikäerosta, muiden asenteesta tai ihan vaan omasta laiskuudesta että välit lämpenivät hitaasti. Mutta silloinhan tulee vaan hyvää, eikö niin. 


Minä arvostan ihmisessä avoimuutta, rehellisyyttä ja ennenkaikkea empaattisuutta. Yritän itse kovasti ottaa muut huomioon valinnoillani joten en pidä kohtuuttomana vaatia sitä muilta. Minä pidän huonosta huumorista, roskaruuasta  ja siitä että viikonloppuna voi kököttää hiljaa sohvalla toisen kanssa. Tukka likaisena, aivan hiljaa. Monta tuntia. Se ei tarkoita että kaikki olisi jo sanottu. 
Ollaan viimeisen viiden vuoden aikana koettu yhdessä aika uskomattomia asioita. Pelastettu toisemme pinteestä, matkustettu Suomessa päänmäärättömästi. Vaikka mukaan mahtuu 18kuukautta raskautta, ei välit ole viilentyneet, edes hetkellisesti. 



Seitsemän kuukautta sitten hyvästeltiin toisemme lentokentällä. Edessä oli hyppy tuntemattomaan, kun Australia veti mukanaan. Kuitenkin viikottain olen saanut hänestä palasen viestien kautta. Viestien välityksillä on itketty ja naurettu, aivan kuten kotisohvalla. Vaikka toinen on kovin kaukana, ei silti ole tarvetta unohtaa ja päästää irti. 

Eilen illalla, ovikellottoman ovemme takaa kuului napakka koputus. Ja sielä hän oli. Paskaisena, ilman matkatavaroita, akku loppuneena. Minun ihmiseni, tyttäreni kummitäti, sohvamme vakiovaruste. Suoraan lentokentältä pihaan kurvanneena. 

Voi G kuinka olinkaan sinua kaivannut. Sinua meidän vauvakin vain odotti, eiköhän hän pian saavu luoksemme. 

 

5 kommenttia :

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...