Kaksplus.fi


lauantai 11. lokakuuta 2014

Uudistunut lastenhuone

Kesän alussa vedettiin kämppä ympäri, Lumin huoneesta tuli meidän makuuhuone ja toisinpäin. Monta kuukautta sekasorron keskellä, mutta olisiko vihdoin valmista? No ei, mutta kurkataanpa yksivuotiaan huoneeseen silti.

Haaveilin sisustavani huoneen valko-harmaa-keltaiseksi, mutta koska laiskuus ja budjetti iski vastaan, mentiin sillä mitä oli ennestään. Kaikki huoneen kalusteet ja tekstiilit ovat verhoja lukuunottamatta secondhandia tai saatua, joten lompakko ja hyvä mieli kiittää! Tulevaisuudessa meille tulee varmasti ongelmia säilytystilan kanssa, mutta en vaivaa sillä vielä päätäni, katsotaan mitä vastaan tulee. Muutaman kuvan ehdin napata ennen kuin pieni tuholainen tuli leikkimään, älkää antako sen häiritä.




Molla-Maija muutti huoneeseen viikko sitten kun juhlittiin syntymäpäiviä. Se on ystäväni itsetekemä ja se on niin ihana! Nukke sai ylleen Lumin ensi mekon sekä ensimmäiset Converset, ettei ihan nakuna tarvitse olla. Vaikkakin jos huoneen asukilta kysyttäisiin, se olisi lempi "asu".


Ihanat jakkarat löytyivät keväällä lähi hallin kirpputorilta. Parin euron saalis sai uutta maalia pintaan ja uuden elämän! Valkoiset osat olivat siis ennen vaaleansiniset.

Lumin huone sijaitsee heti ulko-ovesta sisään astuessa vasemmalla. Asunnon pohjapiirros löytyykin sivu-palkista, jotkut ovat sen ehkä jo huomanneet! Lisäksi huoneessa on sänkyä vastapäätä valkoiset isot vaatekaapit, niistä ei tullutkaan napattua kuvaa.


Semmoinen uudistunut kammari! Vielä muutama taulu odottaa ripustajaa, muuten taidetaan olla voitonpuolella! TÄÄLTÄ pääsette kurkkimaan miltä Lumin huone näytti edellisessä huoneessa, sekä TÄÄLTÄ meidän nykyistä makuuhuonetta. Sisustusjuttuja ja muu kämppä löytyy myös SISUSTUS-kategorian alta.


Miltäs näyttää? Ja kertokaa pienen huoneen kaikki mahdolliset säilytystilan ongelmanratkaisijat! Ja älkää vaan sanoko että Ikean Expedit on ainoa vaihtoehto :D

7 kommenttia :

  1. Siis vitsi miten ihania sävyjä! <3

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja harmonista, kaikki sopivat hyvin tyyliin. Mä olen harkinnut meille Kodin Ykkösen Kubus-lipastoa, tykkään sen pelkistetystä ulkomuodosta ja kun mä vihdoin näin sen livenä, niin yllätyin! Ovet olivatkin kaapin ovia, eivätkä lipaston laatikoita, kuten olin kuvitellut. alimmainen ovi oli ainoastaan laatikosto.. Haluaisin meille siis tuon kyseisen lipaston, sillä sen sisään saisi piiloon leluja ja muuta tilpehööriä ja avattavat ovet olisivat lapselle helppoja, eikä lipasto rikkoontuisi, jos lapsi roikkuu vetolaatikoissa (kuten meillä siis nyt!) :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...