Kaksplus.fi


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pelko pahemmasta

Erilaisia pelkoja on monenlaisia. Trauman kanssa syntyneitä, pikkuhiljaa huomattuija sekä läpi elämän kestäviä. Sitten on niitä, jotka syntyvät hyvän kokemuksen seurauksena. Omalla kohdallani tuttu "hyvin se meni viimeksikin" ei ole enää vaihtoehtoinen ajattelutapa. Onko minusta tullut pelkuri, säälittävä valittaja joka ei voi uskoa että ensikerralla on kaikki on yhtä hyvin kuin nyt. Pessimisti ei pety on mielestäni loistava ajattelutapa, mutta voiko tässä lyödä yli?

Olen mielestäni ainakin koko aikuisikäni ollut aika varovainen. Rauhallinen ja vaihtoehtoja pohtiva. Aika usein (en tietenkään joka kerta..) olen osannut ottaa muut huomioon valintoja tehdessä vaikka itse joutuisin vähän joustamaan. Aika moni asia pelottaa ja jännittää, varsinkin semmoiset mitkä pitäisi tehdä ensimmäistä kertaa. Mistähän johtuu pelko semmoisiin asioihin mistä ei vielä tiedä? Kuulopuheista, muiden kokemuksista ja median voimasta.

Kun pitää vastata kysymykseen: Mitä minä pelkään? Tiedän heti vastauksen. Korkeita paikkoja. En hysteerisesti, en niin ettenkö voisi kivuta kalliolle tai katsoa kerrostalon ylimmän kerroksen parvekkeelta alas. Itse korkealla olo ei pelota, mutta mitä jos tapahtuu jotain. Mitä jos kaide murtuu, mitä jos liukastun ja tipun. Juhannuksena matkattiin mökille jonka luokse piti ylittää Lappeenrannassa sijaitseva korkea vedenyli kulkeva silta. Mitä jos vastaantulee rattijuoppo ja tiputtaa meidät alas.

kuva

Pienen ajan sisällä olen saanut pari muutakin pelkoa. Ketään raskaana olevaa pelottelematta, toinen niistä on synnytys. En koe tarpeelliseksi kuvata tapahtumaa mitenkään julkisesti, mutta kerrottakoon että pääsin todella helpolla. Positiivisen kokemuksen kautta saatu pelko kuulostaa idioottimaiselta. Miksi pelätä jotain mikä oli viimeksikin nopea ja helppo homma. Siksi, että tiedän päässeeni aivan liian helpolla ja seuraavalla kerralla karma varmaan kostaa tuplana takaisin ja pääsen kokemaan normaalin synnytyksen.

Monen muun naishenkilön tavoin, aiheuttaa myös ampiaiset minulle hysteriaa. Tänä kesänä se vihdoin koitti ja sain ensimmäisen pistoni. Pieni kihelmöinti, ei tainnut saada pistettyä kunnolla. Naureskelin viesteillä kavereille että mitä te ootte hermoillut, täähän on ihan iisi homma. Kunnes pari päivää myöhemmin piti mennä odottelemaan bussia sille pysäkille missä pisto oli tapahtunut.

Kiitos, lähdenkin nykyään aikaisemmin ja kävelen toiselle, hieman kauempana sijaitsevalle pysäkille. Ettei vaan mitään tapahtuisi.

Onko kukaan muu alkanut kammoamaan mitään positiivisen kokemuksen kautta? Mitä te pelkäätte?

3 kommenttia :

  1. Täällä myös yksi korkeanpaikan kammoaja paitsi mä olen just se hysteerinen etten todellakaan katso alas korkealta. Ja mulla on myös toi synnytys ja se tuli myös omasta vaikka oli helppo niin silti kauhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IIK kuinka näistä pääsee eroon. ??

      Poista
  2. Kyllä se suurin pelko on, että lapsille kävisi jotain. En uskalla edes ajatellakaan!
    Raskauden ja synnytyksen pelko. Yhden lapsen menettäneenä ja kolme lasta kotiuttanut teho-osaston kautta, niin ei oikein enää nappais... Pitäisi ehkä sinne sterilisaatioon päästä ;)
    Muita kuin lapsiin kohdistuvia pelkoja.... Hmm. Kyllä mä sotaa pelkään, tekeillä on kaappiin mm.kuivamuona- ja vesivarasto :D
    Ampiaisia mäkin pelkään, mutta yritän kovasti olla urhea lasten nähden :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...