Kaksplus.fi


lauantai 20. syyskuuta 2014

Omia ja muiden ajatuksia päivähoidosta.

Hoidossa, päiväkodissa, tarhassa. Noin pienenä. Muista sitten paksu toppapuku kun se istuu talven jäätyneellä hiekkalaatikolla. Miten se sopeutuu. Itkikö perään. Kamalaa. Voi raukkaa. Sitä varmaan kiusataan. Mitä se syö sielä. Mitä se juo sielä. Herätetäänkö se keskenkaiken päiväunilta. Oliko sillä sama vaippa kotiin tultua. 

Suoraan sanottuna kun nämä muutama päivä hoitoa on takanapäin, en voisi olla kiitollisempi. Kiitollisempi mahdollisuudesta saada lapsi hoitoon, mahdollisuudesta saada ihan mahtava ja lähellä oleva hoitopaikka. En voisi olla kiitollisempi siitä, miten hyvillä mielin olen voinut Lumin laskea vielä kovin tuntemattomien hoitoon. Toisaalta jo fiilikset tarhapaikan hakulomaketta täyttäessä oli hyvät ja näillä näkymin odotukset on lunastettu.

Ekana päivänä perhoset lepatteli mahassa. Mitä jos Lumi itkee lähtiessäni? Mitä jos se kovin vierastaa? Tarhan porttia avatessa aikaisemmalla viikolla treffattu hoitaja toivottaa iloisesti huomenta ja kertoo paikalla oleville lapsille Lumista ja että hän on jatkossa osa ryhmää. Rattaiden vierellä käy kuhina ja Lumi on hämillään köytettynä istuimeen. Pari vajaa kolmevuotiasta nipistää varpaasta. Joku itkee lohduttomasti räkäposkella omaa ikäväänsä äitiä tai isiä kohtaan. Voin suorastaan sanoa olevani paniikissa. Nostan Lumin rattaista maahan ja tyttö jää istumaan jalat sojottaen eteenpäin. Eräs poika tulee, osoittaa sormella "Umi" ja istuu viereen. Parin minuutin päästä jalkojeni juuressa on kymmenen lasta istuen Lumin tavoin maassa. Ihania. Huoli Lumista katoaa samantien. MIKSI hän ei pärjäisi.




Ensimmäisen hoitopäivän ajaksi olen sopinut tekemistä. Niinkuin jokaiselle muullekkin päivälle. Työt alkavat vasta kuun loipussa ja tuntuu hölmöltä viedä Lumi pois kotoa ilman tarvetta. Hyppään kaverin kyytiin. Mietin hetken olenko paska mutsi kun ei itketä, jännitä eikä hoitoon jättö vaivaa yhtään. Suditaan toverille tukkaan uutta väriä. Kolme tuntia menee niin nopeasti etten ehdi Lumia edes ajatella (enpä..) Myönnän että puhelimeen tuli vilkuiltua kerran jossei toisen ja kolmannen. Yhden jälkeen kävelen päiväkodille päin. Ihan mahtava auringonpaiste! Haen kaupasta jukurttia ja kaksi kiloa mandariineja. Pysähdys penkille. Yksin välipalalla ulkona? Viimekerrasta oli ehtinyt kulua lähes vuosi. NAUTIN, vaikka mietin että saanko.


Pihalla mua odottaa kurainen, kylläinen ja hyvin nukkunut pieni pallero. Hienostihan se oli mennyt, niinkuin alunperin ajattelinkin. Seuraavina päivinä tuntui että oltaisiin tarhailtu jo monta kuukautta. Loppuviikosta saan itse flunssan ja saan rauhassa nukuttua parin tunnin päiväunet, perjantaina jäädään molemmat kotiin. Ihanan helppoa. Luulen että asiaan vaikuttaa oma avoimuus, ennakkoluulottomuus ja rentous. Hoito tarjoaa Lumille virikkeitä ja seuraa, mitä meillä ei välttämättä kotona ole enää mahdollisuus tarjota niin monipuolisesti. Saman naaman tuijotus saa neidin hyppimään seinille. Ja minä. Mä olen NIIN valmis työelämään etten valmiimmaksi voisi enää tulla.

Kirjoituksen ensimmäisessä kappaleessa on ajatuksia, joita Lumin hoitoon vieminen on herättänyt joissain läheisissä. Paskamutsi-fiilis ei siis aina tule omasta päästä vaan siitä tärkeimmästä tukiverkostosta. Oma perheeni ja lähimmät ystävät on kuitenkin tukenut tässä tilanteessa, ja kyseinen fiilis on pitkälti pysynytkin poissa. Kiitos siis kaikki. Ja tottakai sitä toivoo että saisi olla kotona mahdollisimman pitkään.

Näin meillä pyrähti käyntiin tarha vajaa vuosikkaana. Onko sielä ruudun toisella puolella samassa tilanteessa olevia? Ja tietty miten on mennyt?


4 kommenttia :

  1. Ihanaa että kaikki on mennyt noin hyvin! :)) Mä en muuten jännitä hirveesti tulevaa päiväkotiaikaa, kun että millä ihmeellä ne muka saa lapset päiväunille... tai siis meidän lapset. :'D Mutta onneks tässä on vielä vuos aikaa siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on kuulemma nukahtanut vaan kellistettäessä selälleen ja tutti perään! Toivotaan että teilläkin tulevaisuudessa menee iisisti!

      Poista
  2. Meidän 9 kk vanha tyttö pitäisi saada johonkin ihanaan paikkaan hoitoon, on vaan pakko palata firmaa pyörittämään. Ihanaa on mennä töihinkin, mutta toisaalta mietin teenkö jonkun kamalan loven lapsen psyykeeseen kun en itse häntä hoida. Toisaalta uskon että neiti varmaan nauttii siitä kovasti kun saa muita lapsia nähdä. Noh, enää pitää etsiä se hoitaja joka ottaa noin pienen hoitoon, aika hoidettavahan ei-kävelevä pieni ihminen vielä on!

    Ihana että teillä menee hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkihn mietin hetken että jätänkö nyt kauheat traumat tuolle pienelle, kotihan ois tietty se ykköspaikka. Mutta pakko vaan emnnä oman fiiliksen mukaan, kyllä sitä ehtii :) Tsemmpiä työhön paluuseen!

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...