Kaksplus.fi


maanantai 18. elokuuta 2014

SYÖMÄÄN!

Meillä suositaan kotiruokaa. Pakkasesta löytyy aina varmuudelta kanaa ja naudan jauhelihaa, sekä hätävara kasvikset. Ruokailutottumukset kumpuaa ihan varmasti jo omasta lapsuudesta. Kun Lumi alkoi puolivuotiaana syödä kiinteitä, oli itsestään selvyys että istutaan kaikki samaan aikaan pöydässä. Toki Lumi sattaa napostella jo välipalaa kun me vanhemmat mennään vasta lounaassa, kuten tänään, mutta kunhan hetki on yhteinen.

Arkena ruuan pääpaino on juurikin jauhelihassa ja kanassa. Pyrin ostamaan kaikki maustamattomina, mutta erilaisten tarjouksien myötä tulee hankittua myös marinaadi-kamaa. Ne on suurin osa musta kuitenkin ihan hyvän makuisia. Ja saahan niitä aina vähän huuhdottua. Meillä siis syödään ihan peruskauraa, jonka takia oon tätä lähtenyt alunperin kirjoittelemaankin.

Onko sielä ruudun takana muita jauhelihakastikkeeseen tympääntyneitä? Meillä se on nimittäin nolo bravuuri, kun pitää keksiä jotain suuhun pantavaa. Paketti lihaa ja kermapurkki tai tomaattisose perään, VALMIS.

www.weheartit.com

Nyt kaipailenkin teiltä hyviä ja helppoja arkiruoka-reseptejä. Mielellään semmoisia, jotka voi valmistaa niin että saan sivuun Lumille oman annoksen ennen mausteita. Saman ruuan syöminen helpottaa meidän arkea aivan todella paljon!

Me ollaan molemmat kaikkiruokaisia, mitä nyt itse olen kaveripiirissäkin se tunnettu nirso ;). Nykyään alas menee kuitenkin jo fetat ja jopa tomaatti, jolle pienenä väitin aina olevani allerginen ettei mun tarvisi syödä sitä :D Perunaa ei tykätä kokata, siinä menee muka liian kauan. Meillä porisee kattilassa yleensä täysjyväpasta tai riisi! Mitään ei kuitenkaan vältellä.

Lisäksi ois kiinnostava kuulla että mitä teiltä löytyy AINA jääkaapista ja mitkä on ne arjen perusruuat? Mä alan itkemään jos huomenna pitää tehdä jauhelihakastiketta, vinkit kehiin!

ps. kalenteri arvonnan voittaja on arvottu ja oon häneen pian yhteydessä sähköpostitse :)

2 kommenttia :

  1. Meillä kokkaillaan aina kotiruokaa, einekset on tosi harvassa. Kaikki keitot on näppäriä, ja jos ei ehdi pilkkoa, voi käyttää kaupan pakastekasvissuikaleita. Ellu pitää kovasti myös kasvissosekeitosta, teen yleensä jättiannoksen ja pakastan loput.

    Tuon teidän vakiobravuurin voi toteuttaa myös kana- tai lohisuikaleilla ja tomaattimurskan vaihtaa välillä vaikka kermaan tai jättää pois. Sekaan kasviksia maun mukaan niin tulee vaihtelua. :) Ja jos ruuan välillä laittaa uuniin munamaidon kera tai ilman, saa taas uuden ruuan. ;)

    Uunikala on helppoa ruokaa ja ainakin meillä pidetään kalasta.

    Meillä on aina kaapeissa pastaa, riisiä, perunaa, porkkanaa, kanasuikaleita, jauhelihaa, linssejä, kermaa, tomaattimurskaa, kananmunia ja parinsorttisia pakastekasviksia. Niistä taikoo useammanlaista sapuskaa aika nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Mun onpakko tulla tänne kärkkymään koska mäki kaipaan vinkkejä! Teen lähestulkoon aina hugolle vielä omat ruuat, mutta esim jauhelihakeitto on semmonen mikä menee sillekkin.laitan vaan aina ihan omaan kattilaan hugon osuuden. (Myönnän myös nakkikeitto.. oon antanut nakkiaki hugolle..)
    Yks päivä tein kirjolohikiusausta ja vaikka oliki marinoidut kirjolohet ja kermaa seassa ni annoin sitä.. jääkaapissa oli valmiiks keitettyjä porkkanoita ja perunoita ni niillä vaan laimensin sitä hugon osuutta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...