Kaksplus.fi


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Karvan verran arka

Mä painin tällähetkellä todellisen ongelman kanssa. Oon näyttänyt väripurkkia viimeksi hiuksilleni helmikuussa, eli kahdeksan(8!!!) kuukautta sitten. Tumma tyvi on haalistunut ja liukuväri on muuttunut auringon vaalentamaan vaaleanruskeaan. Tykkään tällähetkellä sekä sävystä että kunnosta, mutta joku juju tästä nyt uupuu.

Ahdistaa päättämättömyys. Nyt oon just siinä tilanteessa, issä vuosi sitten halusin ollakkin. Värjäyskierre on poissa. Ensimmäiset kolme senttiä on aina ne pahimmat ja yleensä ennen tuon ylitystä olen sortunut. Liikkuvan lapsen kanssa värjäys kuitenkin vain venyi ja venyi. Tällähetkellä olen onnellinen 10sentin tyvikasvun kantaja, mutta tiedättehän sen naisten jutun.

Vaihtelu virkistää.


Haaveilen tietysti siitä samasta, kun miljoonat muut naiset. Täydellinen  tumma kiharapilvi, kiiltävät latvat tai just se tietty platinan vaalea sävy. Onneksi värjäys kokeilut on tehty kymmenen vuotta sitten ja nykyään tiedän edes jotenkin mikä mun kasvoille sopii ja mikä ei. Mulla on tuttavapiirissä onneksi ihan super-kampaaja, jonka tuoliin voisi istahtaa ilman huolen häivää. Ehkäpä töihin palattua sitten..

Oman hiusten värin takaisin kasvatus on ollut lähes yhtä iso buumi kuin liukuvärjäys, jälkimmäinen vaan onnistuu hieman helpommin. Mitä te tekisitte mun tilanteessa?

1 kommentti :

  1. Kasvattaisin ja hakisin vaihtelua erilaisista kampauksista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...