Kaksplus.fi


torstai 3. heinäkuuta 2014

Kirpparilöytöjen purkamista

NONIIN, vihdoin sain muutamat kirppislöydöt kuvailtua. Kivoja juttuja löytyy vielä noin about vaatekaapillisen verran muta niistä sit taas joskus myöhemmin.

Oon ollu aina aikamoinen kirppisten suurkuluttaja, mutta ryhdisäytynyt taas näin Lumin syntymän myötä. Harmi että nyt 74 koosta ylöspäin on hankala löuytää hyväkuntoisia vaatteita kun mukaan on tullut ruualla sotkeminen ja konttaus. Onneksi on edes alennusmyynnit!

Nykyään oon aika tarkkana leluvuorien lähistöllä, meillä ainakin on nyt luultavasti aika pitkään kestävä "kaikkimuupaitsiomatlelutkiinnostaa"-vaihe.  Siksi en uskalla mennä tuhlailemaan roposiani itse kauppoihin. Parhaita tällähetkellä on kaikki mistä saa aikaan ääntä, joten puupalikoita ja muuta ihanaa lojuu lattialla tallottavana päivittäin. Kirpputorilta ostetuissa leluissa kannattaa huomioida kunto sekä puhdistettavuus, vaikkakaan mitään valmiiksi likaista en tietenkään menis ostamaan.



Maanantaina käväsin ekaa kertaa ikinä ihan kunnon Kierrätyskeskuksessa. Aikamoinen krääsäkasa, mutta kyllä sieltä löytöjäkin tekee! Itselleni ei tarttunut oikeastaan mitään mukaan, paitsi lehti. Ja ei mikä tahansa lehti vaan Novitan ihana neuleohjelehtinen, suoraan vuodelta 1970!




Onko muita kirppisfaneja? Kertokaa joitain superlöytöjä!

8 kommenttia :

  1. Tykkään kans kovasti kierrellä kirppareilla. Se tunne, kun löytää jotain kivaa pilkkahintaan on niin palkitseva :D ihan yli-ihan löytö toi novitan neuleleheti!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mä en vaan osaa päättää mitä rupeisin neulomaan, NIIIIN IHANIA KAIKKI.

      Poista
  2. Sinulla on kiva blogi ! :) Jäin seurailemaan ! Meidän arkea voit käydä kurkkaamassa: http://thebabystepp.blogspot.fi/
    Ja tervetuloa lukijaksikin jos kiinnostuit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Meenkin heti kurkkaamaan :)

      Poista
  3. kirppikset on kyllä mahtiksia ! itse käyn vähintään kerran viikossa, parhain löytö tähän mennessä on ollut syksyksi/talveksi ihan käyttämätön sheinsiden takki hintaan 15€ kun oikea hinta sitä neljänkympin luokkaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä huippuja! Eihän sitä tohdi oikeesta kaupasta enää mitään ostaakkaan :D

      Poista
  4. Olipas ihanat puulelut, mitkä löysit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin, luonnollisestu, tykätään! :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...