Kaksplus.fi


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Lunppari 8kk

Liikkuminen ja luonne
Taisin jo jossain ohimennen mainita, että ollaan vihdoin tajuttu ryömiminen. Osataan myös nousta masulta istumaan. Liikkuminen on kuitenkin tosi vähäistä ja sitä tapahtuu vain jos näköpiirissä on äidin laukku, kaukosäätimiä, puhelimia tai jotain muuta "kiellettyä". Istumista rakastetaan ja äsken kun serkku oli kylässä Lumi pönöttikin 2tuntia paikallaan ihmetellen konttaavaa serkkutyttöä. Meillä asustaa siis erittäin rauhallinen tapaus. Jo vasta syntyneenä Lumi oli "viielä kuin viilipytty" ja kuukausien myötä ei meno ole rajuntunut. Ihmetellään, köllötellään ja hengaillaan. Temperamenttia löytyy hermostuessa.

Syöminen
Ruokailuun ei oikeastaan ole tullut muutosta muutamiin kuukausiin. Vieläkin mennään 5ruokailun rytmillä, sisältäen puurot sekä kaksi lihakasvis-ateriaa ja yksi hedelmä-välipala. Sormiruokaillaan myös ahkerasti, iha mun siivousinnosta riippuen :D Lemppari on edelleen parsakaalin kukinnot sormin syöden, sekä puuro naturellina. Hampaita meillä ei vieä(kään) ole yhään, pikkuhiljaa..



Nukkuminen
Täydet yöunet on vaihtuneet hieman levottomiksi liikkumisen sekä kipeilyn myötä. Puolenyön aikaan herätään saamaan tutti takaisin suuhun, sekä kuuden aikoihin ruokaillaan maidolla. Välillä pelästyttiin kun oltiin yöllä kiepsahdettu kyljeltä mahalleen, mutta nykyään masu-asento on lemppari nukkuessa eikä siihen herätä. 



Lelut ja puuhat
Lumin lempilelu on vieläkin synnäriltä asti mukana kulkenut pehmonalle. Leikkimis-lelu taas vaihtelee, esim piuhat ja ne kaukosäätimet kiinnostaa tällähetkellä eniten. Ostin myös kirpparilta erään puulelun, jonka yksiosa on ylitsemuiden. Pikkuhiljaa oonkin laitellut pikkuvauvan leluja kassiin odottamaan uusia leikkijöitä. 

Pituutta ja painoa keräillään tasaisesti. Vaikka Lumi syntyi kuukauden etuajassa, ollaan kiritty hienosti melkein 0-käyrille, painossa sen ylikin. Normaalisti ennenaikaiset ottaakin ikätoverit kiinni viimeistään vuoden iässä.

Neuvolakortti puikkelehtii jossain hukassa, mutta pituutta oli 69,3cm sekä painoa vajaa 8,5kg :)

Ja pakkohan se on taas kerran myöntää, onse pikkuneiti vaan niin isänsä näkönen :D

Minkäslaisia kasikuisia sieltä löytyy?

6 kommenttia :

  1. Meillä kanssa 8 kk tyttö nyt vasta alkanut pikkuhiljaa ryömimään, ah niin helpotus kun katsellu vierestä ku muiden samanikäset lapset viipottaa hirveetä vauhtia menemään. Meilläkin siis ihan rauhassa lähdetty liikkeelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa, ihan samat fiilikset! Kyllä sitä ehtii myöhemmin sit menemään :)

      Poista
  2. onnea pikkumuru 8kk! <3 meidän typyt on aika samankokoisia!!! :) meilllä hampaita tehdään tällä hetkellä oikein urakalla ja mieluusti lahjotaisin sinne muutaman tai vaikka kaikki, sen verraan kiukutellaan ja purraan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ymmärrä mihin meijän hampaat on jäänyt?? Kuolaa tulee ko vesiputouksesta mut EI

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...