Kaksplus.fi


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Tervetuloa meille: Olohuone & Keittiö

Ennen oman kodin ostamista, asuttiin 55neliöisessä kaksiossa. Asunto oli juuri sopiva kahdelle, oltaisiin pärjätty vähemmilläkin neliöillä. Asunnon eteinen jatkui pitkänä käytävänä, jossa oli 70-luvun ahtaat kaapistot, hukkaneliöitä sekä huoneet sen varrella. Lisäksi meillä oli jotain niinkin turhaa kuin keittiö. Huonosti suunniteltu, ahdas keittiö raivostutti joka päivä. Miksei nämäkin neliöt voisi olla vaikka makuuhuoneessa että sinne mahtuisi molemmille yöpöydät? Omaa asuntoa ostaessa tärkeänä kriteerinä olikin avokeittiö.

Nykyinen asuntomme onkin vain viisi neliötä kookkaampi, 60neliöinen kolmio. Sivun oikeasta laidasta pääsee vähän kurrkkimaan pohjapiirrustusta! Keittokomerosta tehty avokeittiö tuo avaruutta muutenkin supervaloisaan olohuoneeseen, ikkunatkin on etelään päin.


Katsaus eteisestä olohuoneeseen.


Ja keittiönurkasta päin.





Ollaan (minä olen) haaveillut lattioiden uusimisesta, toi ysäri-kirsikka ei oikein iske.. Uudistusta on kuitenkin tapahtumassa kesällä meidän kylpyhuoneeseen, joten kun se urakka on ohi saa lähtä lattiat vaihtoon!

Olohuoneesta meiltä puuttuu muutenkin kattolamppu (muutettiin reilu 2vuotta sitten..) sekä lisäksi kaipailisin tohon tv-tason viereen jalkalamppua. Seiniltä löytyy yksi taulu, jok näköjään jäi kuvasta mutta sijaitsee ruokapöydän yllä. Isolle seinälle oonkin just alottelemassa taulun väsäämistä.

TÄÄLTÄ pääset kurkkaamaan Lumin huoneeseen :)

No nyt toi toveri heräs pinniksestä eli me lähetään ulkoilmaan tallustelemaan!

6 kommenttia :

  1. Mistä oot hommannut noi pyörät noihin lavoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on muistaakseni ihan Tarjoustalosta :)

      Poista
  2. Näyttää tosi kivalle :) Mä haaveilin myös tuollaisesta sohvapöydästä ennen kun muutettiin, mutta tulin siihen tulokseen ettei tänne mahdu!

    VastaaPoista
  3. Oi, tosi kivan näköistä! Lavapöytä on hieno, ja tuo kameraverho, oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameraverho on mun lemppari myös! :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...