Kaksplus.fi


maanantai 28. huhtikuuta 2014

Mutta entäs sitten minä.

Äiti. Mamma. Mama. Äippä. Äiskä. Vanhempi. Huoltaja.

Mutta myöskin Klara, nainen sekä vielä nuori. Vaikka äitiys on parasta mitä mun kohdalle on sattunut (okei myös just se tietty nougat-jäätelö pakastin lokerossa) niin välillä sitä tulee unohdettua ittensä ihan täysin. Vaikka olenkin loppuelämäni vastuussa tosta ihanasta pallerosta niin toivoisin että mut muistettaisiin vielä sinä henkilönä joka olin ennen lapsen saamista. Ja kaikista tärkein, että itse muistaisin kuka olen täälä kuolakerroksen alla.

En edes jaksa tehdä listaa asioista jotka on muuttunut Lumin syntymän jälkeen. Oon muuttunut ihmisenä niin paljon, etten tiennyt semmosen muutoksen olevan mahdollista. Kaikki ajatukset menee nykyään Lumin kautta. Tietysti. Jos teen noin niin entäs kun Lumi sitä ja tätä. Omat mieltymykset on jäänyt taka-alalle "En mä voi ostaa tota takkia kun ei siinä tarkene hiekkalaatikolla enskeväänä", "Haluaisin tommosen tv-tason mutta Lumi voi saada siitä kolhuja" 

Toisaalta taas äitiys ei oo ollu mikään kova pudotus uuteen arkeen tai parisuhde-elämään, meillä kun on takana ton miekkosen kanssa yhteisiä vuosia ylä ja alamäkineen  kymmenisen vuotta. Jos joku niin meidän suhde on syventynyt. Oon ollu aikamoinen menijä (ja olen ehkä sisimmissäni vieläkin..?), mutta kyllä tää kotona oleminen rauhottaa. Mulla ei ole mitään tarvetta näin pyhänä laittaa lasta hoitoon vaan mielummin nautin lasin viiniä muiden vanhempien kanssa.


Sotkunen nuttura, kuukausi sitten nypityt kulmat. Ripsiväriä on ehtinyt käyttää kolmesti ennen kuin se on jo kuiva koppura. Puserostakin löytyy vähintään yksi merkintä päivän ruokalistasta (toivottavasti lapsen, ei omasta). Korot on mennyt myyntiin ja tennarit ottanut vallan.

Mitä mulle kuuluu. Oon aika varmasti nyt tehnyt päätöksen että syyskuun puolessa välissä mua odottaa taas työnteko. Vaikka Lumi on vasta 11kuukautta silloin, luulen sen menevän hyvin. Itsekkäästi mä vaan TARVITSEN työntekoa ja muita ihmisiä. Kyllä se lapsi sielä hoidossa pärjää. Pärjäähän?

Silti tuntuu aina pisto sydämmessä kun Lumi menee hoitoon. Mutta miksen mäkin saisi välillä hengittää, kun tarvetta kerran on.

Tänään käveltiin taas kahden tunnin lenkki. Ei siksi että saataisiin raikasta ulkoilmaa vaan siksi että mulla meni hermo kun Lumi ei nukahtanut pinnasänkyyn. Tänään myös söin raakaa avokadoa ruisleivän päällä koska olin muistanut ottaa Lumille kasvissoseen eilen illalla pakkasesta jääkaappiin sulamaan mutten avokadoa yöksi pöydälle pehmenemään. Tukan ehdin kiepauttaa sotkunutturalle, jotta pienet nyrkit ei repisi viimeisiäkin haituja sormien väliin.

Koskahan tekis jotain ihan vaan itselleen.

4 kommenttia :

  1. Apua mulla on vähän samanlaisia ajatuksia jo nyt vaikka pienokainen ei ole tänne putkahtanutkaan. Oon pähkäillyt minkälaisia vaatteita mun kannattaa ostaa, missä viihtyisin lapsenn kanssa ulkoillessa tms. Uusi sohva olisi hyvä (korkeampi kiipeilijää varten) ja lasista pöytää en jaksa olla puhdistamassa tahmatassun jäljiltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan että 18vuoden päästä on taas vapaus valita :)

      Poista
  2. Hyvä, että uskallat olla itsekäs! :) <3

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän semmonen Emoji haba-hymiö! :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...