Kaksplus.fi


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kannattiks ny tohon ottaa?

No kannatti. Hieman asiaa tatuoinneista, venymisestä ja katumisesta.

Muutama vuosi sitten (ei siis mitään hajua oikeasta vuodesta) päätin vihdoin käydä nappaamassa msutetta iholle tai sen alle. Olihan sitä mietitty jo monen monta vuotta. Tatuintiajan varaaminen oli kuitenkin jotenkin tosi haastavaa, ei sillä että ois jännittänyt mutta ei vaan saanu aikaiseksi. Kuva mulla oli jo pitkään ollut mielessä pääni sisällä ja tatuoija piirsikin mun sähköpostin perusteella 3 eri vedosta josta sain sitten valita mieleisen ja mukauttaa tarvittaessa.

Paikkakin oli jo tiedossa, halusin kuvan ehdottomasti ala-vatsaan. Moni reagoi hirveän voimakkaasti tähän sen kertoessani. Entä sitten kun tulet raskaaksi? Entä kun susta tuleekin läski? Entä kun vimeistään vanhana sun iho alkaa roikkua? Siis toihan sattuukin ihan kamalasti? Vastaukseni oli jo silloin ja on vieläkin Ihan Sama. Halusin sen siihen ja piste.

No sattuiko? No ei sattunut. Ei se tietty mitään mukavaakaan ollut, mutta mun mielestä hammashoidossa käytettävä se tikku on kamalampi. Mitä tökitään sinne hampaaseen. Ikävin oli ehkä just lonkkaluun päälle hakattava osa, mutta se oli nopeasti ohi.

Raskauden aikana ystäviä nähdessä lähes aina esiintyikin kysymys: Nojoko se on levähtänyt? Kiitos kysymästä, ei ole. Oon siitä onnekas, että ainakin tähän asti mun iho on kestänyt hyvin venymistä ja paukkumista, lihoamista, laihtumista, korvien venytyksetkin on 15mm palautunut lähes ennalleen.





Yllä oleva kuvahan on vilahtanut täälä ennenkin (Raskauskilot, ja mitä se oikein tarkoittaa) ja olen tässä viikolla 36+4 ja kaksi tuntia ennen synnytystä. Harmi että tää on tatuoinnittomalta puolelta, mutta kyllähän tästä näkee ettei tommonen maha mitään venytä.

Löysin kuin löysinkin kuvan joka on otettu ennen raskautta, heti tatuoinnin parannuttua.


Ja tältä iho näyttää tänä aamuna.  Tajusin jopa ottaa kuvan muutakin kuin peiliuvana....




Tiedän, ettei iho ole kimmoisa välttämättä enää muutaman vuoden päästä ja seuraava raskaus tekee ehkä tatuoinnille tehtävänsä. Entä sitten. Ainiin. Ja se katuminen, ei tuu tapahtumaan tässä osoitteessa :)


Mitä mieltä te ootte kuvan ottamisesta arkan paikkaan? Järkeä vai ei ?

6 kommenttia :

  1. Periaatteessahan ei kantsis ottaa kuvia mihinkään, koska voihan sitä joskus sairastua johonkin tautiin, joka lihottaa hirveästi, tai tautiin jonka lääkitys lihottaa hirveästi. Huonoksi ne kuvat menee silloinkin. Tai voi joutua auto-onnettomuuteen ja ihoa lähteä keskeltä kuvaa. Jnejne :D ja kuvia voi onneks aina käydä korjauttamassa vaikka ne jostain syystä pilalle meniskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta joka sana! Mä oon sitä mieltä että jos pilalle menee niin menkööt, kyllähän ihmiset ottaa epäonnistuneitakin vedoksia harjoittelijoilla ja aina voi korjailla! :D

      Poista
  2. Jossain lehessä oli vähän aikaa sit juttua et ihmisen pitäis lihoo joku 200 kg et tollases paikas oleva tatska menis muodottomaks :D Mä välil pelkään käsivarressa olevan suht ison kuvan kanssa et jos siihen tulee jostain iso haava niin miten se sit paranee ja milt se kuva näyttää sen jälkeen! toistaiseks olen säästyny avohaavoilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varovast ny si vaa! :D Joo, kyllä tossa munkin kuvassa raskauden aikana fontti suureni mutta palautu kyllä ennalleen :D

      Poista
  3. Itekin oon miettiny jo vaikka kuinka monta vuotta, että ottaako vai eikö ota. Ja minkälaisen ottaa, jos ottaa ja mihin paikkaan. Huh liian monta kysymystä, niin ei koskaan saa aikaseksi vaan ottaa sitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuttua! Yhtä hankalaa kun kampaajalle ajan varaus :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...