Kaksplus.fi


torstai 28. marraskuuta 2013

Kiteytettynä kolmeen.

Päivä on hujahtanut ohi sekunnissa. Okei, sehän on vasta puoli viisi eli puolet vielä jäljellä. Me kuitenkin odotellaan isäntää kotiin jolle pitäisi taikoa jokin päivällinen. Eli kun velvollisuudet on hoidettu niin siinähän se sitten olikin.



Koko eilinen ilta ja yö meni ristiäiskutsuja vääntäen. Ja tänään jatkui sama homma. Sen kyllä lupaan että jatkossa kaikki maailman synttärikutsut on niitä kaupan valmiita ja persoonattomia: Ei ikinä enää. No niin varmaan. En usko tuohon itsekkään, joten tässähän voi alkaa laittaa jo suunnittelut tulevaisuudelle pystyyn.

Oli hirveän vaikea keksiä millaiset kutsut pitäisi vääntää. Olen yksinkertaisuuden ystävä ja mun silmää olisi miellyttäneet jotkut kivat mustavalkoiset. Sehän ei kuitenkaan tullut kuuloonkaan, joten puuvärit kehiin ja korttipohjalle vähän original Nalle Puhia. Mun mielestä tuli ihan tosi kivat, vaikka homma on vieläkin kesken ja kohta pitäisi jatkaa taas. Kuhan saan edes postinmukaan lähtevät valmiiks huomisellle.



A.A. Milnellä jatkettiin, ja kortin sisälle valikoitui teksti "Sometimes the smallest thing take up the most room in your heart."

Nyt mä sytyttelen lisää tuikkuja olohuoneeseen. Meiltä on uupunut täältä kattolamppu pian kaksivuotta, pitäisiköhän toivoa joulupukilta..


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...