torstai 19. syyskuuta 2019

Heiluva hammas ja muita tärkeitä arjen ajatuksia

Moi vaan. Täällä ollaan. Pitkästä aikaa ihan takapuoli penkissä tietokoneen äärellä. Ei mobiililaitteella tai päätteen edessä työnvuoksi. Tiedättekö kuinka hankalaa on kirjoittaa tohon kenttään B-L-O-G-G-E-R-C-O-M kun aikaa kuluu ensin muutama päivä, sitten viikko ja lopulta kuukausia. Kummasti se kynnys kasvaa ja kasvaa, sekä unohtuu. Luulin jo irtautuneeni blogi-maailmasta, mutta kun vietät 50tuntia viikossa töissä, on kiva että on joku paskanjauhamistunteidenpurkauspaikka vapaalla.

Kesän jälkeen on tapahtunut aika paljon. Meillä on kotona eskarilainen ja iltapäivät menee siinä että keskustellaan hänen ensimmäisestä heiluvasta hampaastaan päivän loput kuustuntia. Ihan kivaa vaihtelua tosin siihen tavalliseen "emt ja ok" vastauksista koostuvaan omaan yksinpuheluuni. Neljävuotias pikkusisko taas uskoo kovasti olevansa jo koululainen ja hänen ylhäisyytensä ei vastaanota enää mitään ehdotuksia vanhemmilta. Oma pomon paikkani on ehdottomasti jo syrjäytetty jos semmoista minulla on ikinä kotona ollutkaan.


Mutta ketä voisi kiinnostaa paskaakaan lapset, kun itse täytti kolmekymmentä ja elämän suurimpia kysymyksiä on että mikä on kasvoilleni paras ryppyvoide, voinko vielä näin vanhana käyttää tennareita ja tarviiko käydä suihkussa jos ei tullu ees hiki. Kun kaikki ympärillä kysyy että no miltä nyt tuntuu ja kun ei oikeesti tunnu yhtään miltään. Ihan samalta kun 10-vuotta sitten paitsi että paikat on jumissa ja kalenterin pitäisi olla järjestyksessä mutta ei ole.

Tulevaisuudessa löydätte täältä varmasti 90% enemmän minua, kotia, huonoa huumoria ja jos kirjoitan sen nyt tähän niin se toteutuu-liikuntaa ja lapsia ehkä hiukkasen vähemmän. Vaikka en kyllä tiedä ketä yritän huijata, kun kyllähän nuo lapset tuossa kyljessä tarrautuneena loisivat silti 24/7



torstai 29. marraskuuta 2018

MIKSI SUN PARVEKKEELLA ON HULLU eli vokaalia metsästämässä.

Kahvipöydässä ja töissä on välillä kiva hauskuuttaa kanssa olijoita tarinoilla lapsista. Kaikki eivät niitä jaksa kuunnella eikä ne kiinnosta, mutta yleensä jutut jotka saavat hymyn huulille kiinnostavat lähes jokaista. Olen kuullut tuhat ja yksi tarinaa siitä kun lapsi huutaa kaupan kassalla äidin äänekkäästä suolentoiminnasta ja kuukautissiteistä, mutta onneksi meillä ei niitä harrasteta (vielä), vaikka sympatiat on kyllä teidän kaikkien puolella. Löytyypä meiltä silti kotoa hyvinkin oivaltava kaksi ja viisivuotias, hauskimpia tilanteita tosin tähän mennessä hieman hakusessa olevat vokaalit.

Vokaali eli ääntiö


Viikon alussa käväistiin vihdoin molempien tyttöjen vuosittaisella neuvolakäynnillä. Pienemmällä aika oli tyylikkäästi lähes puolivuotta jälkijunassa, mutta esikoisen aika melkein ajallaan, vain puolitoistakuukautta syntymäpäivästä. Onhan sielä muitakin äitejä joille soittoajat (aamulla 8-9???) tuottavat hikikarpaloita otsalle? Esikoinen keräsi lähes koko rivillisen lähetteitä, joista yksi oli puheterapiaan. Olin jos suoraan sanoen unohtanut kun vuotta aikaisemmin keskusteltiin saman hoitajan kanssa tyttären puuttuvasta Y-kirjaimesta. Silloin tämä vokaali ei tuntunut kovin tärkeältä, vaan unohtui ajan mittaan. 



Tälläkerralla tuon hauskan pienen kirjaimen opettelu kaivettiin kuitenkin taas esiin ja toivoin tälle puheterapeutin apuja. Sitähän tietysti saatiin, mutta koska jonot ovat auttamattoman pitkät taidetaan alkaa kaivella itse vokaalia esille. Internet kuitenkin petti minut tai en löytänyt oikeita hakusanoja, sillä en oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle.

KUINKA HARJOITTAA Y-ÄÄNNETTÄ 


Olen kerännyt paperille Y-alkuisia ja sisältäviä sanoja ja yritän mahduttaa niitä arkeemme mahdollisimman paljon. Harjoitellaan yhdessä pieniä hetkiä kerrallaan, eli sen verran kun viisivuotiaan hermo kestää (voin kertoa ettei kovinkaan kauaa). Joltain keskustelupalstalta poimin myös vinkin siitä, kuinka peilin edessä I-kirjainta pitkittämällä ja suuta supistamalla I muuttuu Y-kirjaimeksi ja lapsen on helpompi hahmottaa suun asento. Tämä vinkki ehdottomasti testissä siis myös!

Oisko jotain muita vinkkejä kadonneen (tai siis ei vielä ollenkaan edes löytyneen) vokaalin metsästykseen?

Ainiin. Ja pitihän minun kertoa teille se hauska tarinakin eräästä hullusta ystäväni parvekkeella. Kuvitelkaapa mielessänne juuri alkava 'rauhallinen' lounashetki, kun lapsi yhtäkkiä jähmettyy paikalleen katsoen ulos ikkunasta parvekkeelle. Hänen suustaan pääsee järkyttyneenä "TÄTI. MIKSI TEIDÄN PARVEKKEELLANNE ON HULLU". Oltiin jo koko konkkaronkka melkein alakerrassa paossa tunkeilijaa, kunnes nauraen tajuttiin että olikin kyse ystäväni sisustuspuremasta ja parvekkeelle oli muuttanut, mikäs muukaan kun hylly kevään kukkasia varten. 

maanantai 17. syyskuuta 2018

Viisivuotiaan elämä on tunteiden vuoristorataa.

Kuin huomaamatta on meidän perheessä poistuttu taapero-iästä ja otettu vastaan ihana ihana, tasainen ja rauhallinen leikki-ikä. Mutta kun taloudessa asuu herkkä viisivuotias ja kaiken tahtova kolmevuotias, menee äidilläkin sormi suuhun. Noin satakertaa päivässä. Ja pitäähän vielä mainita, että perheen isä, viileä kuin viilipytty on varsinkin aivan pulassa näiden prinsessojen kanssa. Myös minun.

Viikko sitten omaan ikämittariin pärähti viimeinen vuosi kaksikymppisenä. Ensivuoden pyöreät ei ahdista (eipä), mutta jäin miettimään kuinka opettaa viisivuotiaalle tunnetaitoja kun omat on vielä tässäkin iässä aivan hakusessa. Kuitenkin ilman lapsia olisin vieläkin tökerömpi omien ajatuksieni ja itseni kanssa, joten tässä huomaa että kumpi kasvattaa kumpaa ja kuinka vuorovaikutus on tärkeää.



Lapseni murisee ja polkee jalkaa

Käytiin keväällä katsomassa ennakkoon Puluboin ja Ponin leffa, jonka Anna-lehti meille tarjosi. Silloin reilu neljävee istui malttamattomana pyörien teatterin penkissä ja huokaillen kyseli että "JOKO TÄMÄ ELOKUVA ALKAA". Elokuvassa tyttö haluaa olla poni, ja suutuksissaan hirnahtelee ja on polkevinaan kavioita maahan hiekan pöllytessä. Esimerkin voimalla (jota en aluksi ollenkaan pitänyt hyvänä asiana) on tyttäreni kuitenkin alkanut hallita näitä hankalia tunteita, kuten pettymystä ja väsymystä, juurikin näillä pienillä purkautumiskeinoilla.

Äänenkäyttö suuttumuksessa saattaa olla todella rasittavaa, jos se ilmenee suorana raivona tai kiljumisena. Hermo menee vanhemmallakin ja usein kaverina on pienet nyrkit. Meillä pääsee aina syliin ja usein hermoromahduksen koittaessa se onkin ensimmäinen rauhoittumiskeino. Voimankäyttöä en kestä kuitenkaan ollenkaan ja silloin myös sylipaikka on evätty. Tämä "poniksi muuttuminen" on kuitenkin selkeästi vähentänyt huitomista ja tavaroidenheittelyä.




Parhaaksi tunteidenhallintakeinoksi on meillä toiminut kirjan lukeminen, yhteinen värityshetki tai raikas ulkoilma. Ja vasta kun ollaan kokonaan rauhoituttu, on aika vähän yhdessä miettiä että mikä meitä nyt niin oikein kiukutti. Useinhan pienellä on takana väsymys, meilläkin venyy päiväkodissa päivät yli kahdeksantuntisiksi pitkien työmatkojen takia.

Löytyykö teiltä kotoa koko tunteiden kirjo? Kuinka sanoitatte ne lapselle? 

MUISTA SEURATA MYÖS INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...